Uhmakohtaus vai aistikuormituksen aiheuttama romahdus: Tunnista ero

Uhmakohtausten ja aistikuormituksesta johtuvien romahdusten (meltdown) erojen oppiminen voi auttaa sinua ymmärtämään paremmin, miksi lapsesi saa niitä ja miten vanhempana toimia tilanteissa. Tänään autammekin sinua erottamaan ne toisistaan.

Mitä eroa on uhmakohtauksella ja romahduksella?

Todellisuudessa uhmakohtaus ja aistiromahdus voivat näyttää hyvin samanlaisilta. Kummassakin tilanteessa lapsi saattaa heittäytyä lattialle, lyödä, potkia, huutaa tai jopa pidättää hengitystään. Uhmakohtauksen ja romahduksen ero ei siis ole itse käytöksessä, vaan sen taustalla olevassa syyssä. 

Mikä on uhmakohtaus?

Uhmakohtaukset alkavat yleensä vauvaiän loppupuolella tai taaperoiän alussa ja ovat halun tai tarpeen ilmaisua. Ne voivat kertoa siitä, että lapsi on väsynyt, nälkäinen, surullinen, vihainen tai pahoillaan. Tämänikäisiltä lapsilta puuttuu usein tarvittava sanavarasto omien tunteiden ilmaisemiseen, joten he purkavat tunteensa uhmakohtauksina. 

Lapsen kasvaessa uhmakohtauksia voidaan käyttää myös rajojen kokeilemiseen. Pienet vauvat ja taaperot eivät vielä ymmärrä manipulointia ja kiukuttelevat ilmaisun keinona, mutta vanhemmat lapset saattavat käyttää uhmakohtauksia manipuloidakseen vanhempiaan saamaan tahtonsa läpi. Jos tähän ei puututa varhaisessa iässä, käytös voi jatkua pitkälle teini-ikään ja muuttua lapsen kasvaessa vaikeammaksi ja haastavammaksi. 

Uhmakohtaukset ovat halun tai tarpeen ilmaisua.

Kun lapsi saa uhmakohtauksen, hän hallitsee silti käytöstään jollain tasolla. Monet tutkijat ovat havainneet, että jos yleisöä ei ole, uhmakohtaus laantuu suhteellisen nopeasti. Aistikuormituksesta johtuvat romahdukset ovat hieman erilaisia...

Mikä on aistikuormituksen aiheuttama romahdus (meltdown)?

Toisin kuin uhmakohtaukset, jotka syntyvät tarpeen tai halun ilmaisusta, romahdukset johtuvat aistien ylikuormituksesta. Toisin sanoen romahdus tapahtuu silloin, kun lapsi kokee tulleensa täysin kuormittuneeksi. 

Romahdukset johtuvat aistien ylikuormituksesta.

Toisin kuin päämäärätietoiset uhmakohtaukset, romahdukset eivät ole lapsen hallittavissa. Ne voivat johtua tunne-, fyysisestä, aisti- tai informaatioähkystä, ja ne tapahtuvat riippumatta siitä, onko paikalla yleisöä vai ei. Joissakin tapauksissa seurauksena voi olla myös täysi vetäytyminen tai sulkeutuminen (shutdown). 

Kenellä on uhmakohtauksia ja kenellä romahduksia?

Uhmakohtaukset ovat täysin normaali osa lapsuutta. Ne alkavat yleensä, kun lapsi lähestyy ensimmäisen ikävuotensa loppua tai astuu taaperoikään. Uhmakäytös jatkuu yleisesti kolmevuotiaaksi, ja joissain tapauksissa se voi jatkua pidempäänkin (riippuen siitä, miten tilanteisiin on puututtu). 

Myös tavalliset lapset voivat kokea täydellisiä romahduksia, mutta ne eivät ole yhtä yleisiä kuin uhmakohtaukset. Toistuvat romahdukset voivat itse asiassa olla merkki taustalla olevasta tilasta. Tutkimuksissa on havaittu esimerkiksi, että säännölliset romahdukset liittyvät läheisesti sellaisiin tiloihin kuin aistitiedon käsittelyn vaikeudet, kehitykselliset traumat, oppimisvaikeudet, masennus, ADHD, sikiöaikainen alkoholioireyhtymä ja autismi. 

Mitä eroa on romahduksella ja uhmakohtauksella?

Kuten aiemmin mainittiin, uhmakohtaukset ja aistiromahdukset voivat näyttää hyvin samanlaisilta. Miten siis erotat ne toisistaan?

1. Selvitä käytöksen taustalla oleva syy

Jos pystyt selvittämään, mikä käytöksen aiheuttaa, voit myös päätellä, onko kyseessä uhmakohtaus vai romahdus. Kysy itseltäsi: onko käytöksellä jokin tavoite?

Jos olette esimerkiksi keskellä ostoskeskusta ja lapsesi alkaa huutaa, koska sanoit ”ei” uuden lelun ostamiselle, käytöksellä on tavoite. Lapsen tavoitteena on saada lelu, jota hän niin kovasti haluaa. Tällöin voit olettaa, että lapsellasi on uhmakohtaus. 

Mutta jos olette keskellä ostoskeskusta ja lapsesi alkaa menettää malttinsa ilman mitään näkyvää syytä, kyseessä voi olla aistikuormituksen aiheuttama romahdus. Ehkä ohi kulki liikaa ihmisiä tai meteli oli hänelle aivan liikaa. Oli syy mikä tahansa, mitään perimmäistä ”tavoitetta” ei ole – vain itse reaktio. 

2. Laantuuko käytös, jos kävelet pois?

Uhmakohtauksissa yksi parhaista asioista, mitä voit tehdä, on siirtyä hieman kauemmas (pitäen lapsen silti näkökentässäsi) ja antaa hänen rauhoittua itsekseen. Useimmissa tapauksissa kauemmas siirtyminen lieventää uhmakäytöstä. Toisin sanoen uhmakohtaukset vaativat usein yleisöä.

Romahdukset eivät yleisöä kaipaa. Lapsen romahdus jatkuu riippumatta siitä, onko paikalla yleisöä vai ei. Tämä johtuu siitä, että lapsi on ylikuormittunut – hän ei yksinkertaisesti kykene käsittelemään kaikkea sitä, mitä hänen sisällään tapahtuu. Toisin kuin uhmakohtaukset, romahduksen muotoiset tunneräjähdykset voivat tapahtua, vaikka et olisi edes paikalla. 

3. Auttaako huomion kiinnittäminen muualle tilanteen rauhoittamisessa?

Jos lapsellasi on uhmakohtaus, saat usein siirrettyä hänen huomionsa muihin asioihin. Vaikka emme suosittelekaan uhmakohtaukselle periksi antamista, voimme käyttää sitä esimerkkinä. Jos antaisit periksi uhmakohtaukselle, siihen liittyvä huono käytös loppuisi todennäköisesti välittömästi. Romahduksen kohdalla periksi antamista ei kuitenkaan ole olemassa. Kun aistiromahdus on kerran käynnistynyt, mikään huomion siirtäminen ei ole tarpeeksi voimakasta sen pysäyttämiseksi. 

Miten toimia uhmakohtauksen tai romahduksen sattuessa

Uhmakohtaus

Pysy ensin rauhallisena. Paras tapa käsitellä uhmakohtausta on jättää se huomiotta. Ymmärrämme kyllä, että tämä voi toisinaan olla vaikeaa (varsinkin julkisella paikalla), mutta käytökselle periksi antaminen vain pahentaa sitä tulevaisuudessa. 

Aistikuormituksen aiheuttama romahdus

Paras tapa toimia romahduksen kohdalla on estää sen syntyminen ennalta. Muista, että kun lapsi on saanut aistiromahduksen, hän on jo menettänyt hallinnan. Hänen turvallisuudestaan huolehtimisen lisäksi et voi romahduksen aikana tehdä juuri mitään, sillä hän ei todennäköisesti edes kuule sinua. Tavoitteena on siis estää romahdukset jo ennakkoon. Miten se tehdään?

• Luomalla rauhoittavia rutiineja (esim. kuvatuki, musiikki, aistipallot jne.), joita lapsi voi hyödyntää, kun huomaat hänen alkavan kuormittua tai ylistimuloitua.
• Kartoittamalla käyttäytymismalleja, joita lapsesi osoittaa ennen romahdukseen joutumista, sekä ymmärtämällä ja välttämällä lapsen kuormitustekijöitä. 

Sekä romahdusten että uhmakohtausten kohdalla myös lapsen opettaminen ilmaisemaan tunteitaan asianmukaisesti voi olla erittäin hyödyllistä. Lapset, joilla ei vielä ole keinoja kertoa olevansa pahoillaan, vihaisia, surullisia tai ylikuormittuneita, turvautuvat uhmakohtauksiin ja saavat romahduksia todennäköisemmin kuin lapset, joilla on tarvittavat kielelliset taidot tunteidensa ilmaisuun. 

Voit tukea lapsesi taitojen kehittymistä tehokkaaseen vuorovaikutukseen esimerkiksi Speech Blubs -sovelluksen avulla. Speech Blubs käyttää monipuolisia menetelmiä ja harjoituksia auttaakseen lapsia oppimaan uusia äänteitä ja sanoja, ja se on puheterapeuttien hyväksymä. Se on suunniteltu sekä tyypillisesti kehittyville puhujille että lapsille, joilla on erityistarpeita, kuten autismi.

Jos autamme lapsiamme kommunikoimaan, voimme vähentää uhma- ja romahduskäytöstä – mikset siis kokeilisi sitä jo tänään?