Koronavirus ei ole kilpailu, etkä ole epäonnistunut äitinä

Olen rehellinen: heti tämän alkaessa näin kaikkien näiden äitien julkaisevan värikoodattuja lukujärjestyksiä taaperoilleen, ja ajattelin heti: apua. Olen nimittäin sellainen vanhempi, joka ei ikinä pystyisi noudattamaan tuollaista aikataulua, koska pidän spontaaniudesta ja hetkessä elämisestä. Mutta olen myös vanhempi, joka kantaa valtavaa huolta siitä, että omien lasten kognitiivinen kehitys pysyy varmasti vauhdissa mukana. 

Paineita? 

En tiedä, kenen idea oli kasata kaikki nämä paineet vanhemmille, mutta voi hyvänen aika, miten se ottaa päähän. Olen jutellut joidenkin äitiystävieni kanssa, joista tuntuu useimpina päivinä vain siltä, että he epäonnistuvat kaikessa. He näkevät somessa lapsia, jotka nauttivat kaikista näistä hauskoista ja värikoodatuista puuhista, syövät perhepäivällisiä, viettävät satuhetkiä ja saavat hyvän yön suukkoja lapsilta, jotka menevät nukkumaan heti ensimmäisellä pyynnöllä. Ja sitten he käpertyvät miehensä kainaloon syventämään parisuhdettaan, koska telkkarista ei tule urheilua viemässä huomiota. 

Mutta voidaanko olla hetki ihan rehellisiä? Totuus löytyy jostain noiden kauniisti lavastettujen kuvien ja ”annan lapseni pois” -meemien välimaastosta. ME OLEMME KAIKKI TÄSSÄ SAMASSA VENEESSÄ. ❤️

Tämä on samaan aikaan sekä helpompaa että vaikeampaa kuin kukaan meistä uskoi. Useimmat meistä kokevat pieniä voittoja ja suuria romahduksia joka ikinen tunti. Useimmilla meistä on lapsi tai kaksi, jotka osaavat ottaa lunkisti, ja vähintään yksi, joka kieltäytyy tekemästä yhteistyötä. 

Useimmilla meistä on yhteyden ja yhdessäolon hetkiä, joita emme unohda koskaan – ja rinnalla kiukun hetkiä, jotka toivoisimme voivamme pyyhkiä pois. Noin puolet ajasta useimmat meistä ovat parempia vanhempia kuin ikinä uskoivatkaan, ja toisen puolikkaan ihmettelemme, miten yhden tunnin ruutuaika venähti niin nopeasti kolmeen tuntiin. 

Lisätäänpä tähän soppaan vielä etätyöt. Miten me oikein selviämme tästä kaikesta? Panostammeko tarpeeksi energiaa ja aikaa yhteen vai toiseen asiaan? Niin ja tosiaan – pitäisi vielä siivota kotikin ja laittaa perheelle aterioita ja välipaloja. 

Me olemme äitejä

En tiedä teistä muista, mutta minä herään joinain aamuina todella lyhyen tähtäimen tavoitteet mielessäni:

Äiteinä me vedämme joka aamu kasvoillemme iloisen ilmeen, tyynen ulkokuoren ja reippaan asenteen, vaikka olisimme uskomattoman ahdistuneita ja epävarmoja. Teemme tilanteesta parhaan mahdollisen ja toden totta, me nautimme näistä hetkistä, mutta kannamme huolta myös töistä, rahasta, koulusta ja tulevaisuudesta – samalla kun tasapainoilemme perhearjen ja etätöiden välillä. Emme oikein tiedä, miten tässä uudessa vaiheessa tulisi luovia tai miten nämä muutamat kuukaudet saattavat muuttaa elämäämme ikuisesti. Muuttuvatko lapsemme hermostuneiksi joka kerta, kun joku yskii tai aivastaa heidän edessään? Tuleeko MEISTÄ hermostuneita joka kerta, kun niin käy? 

Haluamme haluta hidastaa tahtia ja tehdä muutoksia, mutta pidimme jollain tavalla myös siitä helposta, kiireisestä elämästä, joka tuntuu nyt olevan niin kaukana. Ajatus siitä, ettemme riitä emmekä tule koskaan riittämään, nostaa taas rumaa päätään, kun katsomme kaikkia niitä mahtavia ilmaisia mahdollisuuksia, joita emme hyödynnä, ja puolivillaisia koulutöitä, jotka ovat vain puoliksi tehtyjä. Ja voi hyvänen aika, miten ikävöimmekään meidän ”koko kyläämme”. Olimme juuri tottuneet antamaan heidän tulla apuun silloin kun omat voimat loppuivat, ja nyt he ovat yhtäkkiä poissa.

Kaikki on ihan hyvin

Haluan muistuttaa teille kaikille, että kaikki on okei. Jos lapsellasi oli tänään enemmän ruutuaikaa kuin tavallisesti, se ei tee heille mitään pysyvää vahinkoa. Meillä kaikilla on sellaisia päiviä. Jos tarvitset pienen hetken, tunnin tai vaikkapa kokonaisen päivän omaa aikaa, sekin on täysin sallittua. Minä ainakin tarvitsen. Tarvitsen 45 minuutin treenin päivittäin ja hieman omaa aikaa ollakseni hyvä äiti. Olen paljon kärsivällisempi, välittävämpi ja ymmärtäväisempi saadessani tuon oman hetken. ÄLÄ TUNNE SIITÄ SYYLLISYYTTÄ!

https://www.instagram.com/p/B-7H5U1D4w-

Meidän ei kaikkien tarvitse kokea asioita samalla tavalla ollaksemme hyviä vanhempia. Koronavirus ei ole kilpailu siitä, kuka rakastaa äitiyttä tai lapsiaan eniten. Se ei ole kisa siitä, kuka on järjestelmällisin ja tuotteliain vanhempi – tai kuka rennoin ja viilein. Se ei ole mittelö siitä, kuka osaa opettaa parhaiten tai kuka kykenee heittämään säännöt romukoppaan ilman huonoa omaatuntoa.

Lopeta siis vertailu, itsesi syyllistäminen ja murehtiminen, ja ala taputtaa itseäsi selkään siitä, että luovit tuntemattoman keskellä tyylillä – ja ehkä vähän liian suuren suklaamäärän voimin. Lapsesi näkevät sinun kehittyvän, ottavan haasteen vastaan ja rakastavan rohkeasti; kuinka onnekkaita he ovatkaan? Haluan, että alat löytää iloa pienistä voitoista ja tehdä enemmän sitä, mikä tekee sinut onnelliseksi vanhempana.