Vauvan koliikki: henkilökohtainen kokemus ja selviytymisvinkit

Muistan tavanneeni nuoren äidin, jonka poika on noin 6 kuukautta nuorempi kuin tyttäreni. Hänen pojallaan oli koliikki, ja olo oli kurja tekipä äiti mitä tahansa. Muistan katsoneeni miestäni ja sanoneeni: ”Vau, tuon täytyy olla aivan kamalaa.” Minulla ei ollut AAAAAVISTUSTAKAAN, että kokisin samat haasteet oman poikamme kanssa!

Poikani kohtaaminen ensimmäistä kertaa

Poikamme syntyi 19.6.2019 klo 4.45. Hän oli iso poika – painoa oli 3 970 grammaa ja pituutta 54 cm. Hän oli täydellinen, ja rakastin häntä heti nähdessäni hänen kasvonsa!

Tyttäremme oppi syömään tuttia heti ja rakasti sitä. Nicholas oli aivan päinvastainen. Yritimmepä mitä tahansa, hän kakoi ja sylki sen pois. Vannon ostaneeni markkinoilta joka ainoan tuttiosakoon, -merkin, -mallin ja -tyypin, eikä mikään toiminut. 

Ainoa asia, joka rauhoitti hänet pidemmäksi aikaa, olin minä. Imetin kumpaakin lastani 6 kuukautta. Se on todellista sydämentyötä! Hatunnosto jokaiselle, joka jaksaa yli vuoden, mutta se ei vain ollut minua varten. Tunsin itseni lihavaksi lehmäksi, jonka utareet vuotivat aina kaikkein epäsopivimmilla hetkillä.

Koska Nicholas ei huolinut tuttia, olin ainoa keino saada hänet nukahtamaan ja pysymään rauhallisena. Vaikka se oli turhauttavaa, se meni ohi, kun lopetin imetyksen. 

Koliikkioireet alkavat

Ensimmäisinä öinä kotona Nicholaksen kanssa tiesimme, että hänestä tulisi haastava vauva. Vaikka hän nukkui öisin hyvin, tyypillisesti heti 3–4 tunnin pätkiä, hän oli erittäin itkuinen ja tyytymätön koko päivän ja vaikutti vain olevan huonossa olossa.

Hän itki ilman syytä, vaikka vaippa oli vaihdettu, maha oli täynnä ja hän oli juuri herännyt. Minusta tuntui myös, että hän pulautteli todella usein. Jälkikäteen ajateltuna en usko sen olleen sen runsaampaa kuin tavallisella vauvalla, mutta etsin jotain, mitä syyttää koliikista, ja helpoin selitys oli refluksi.

Lastenlääkärimme määräsi hänelle lääkityksen, mutta se ei parantanut hänen oloaan. Lopulta vieroitimme hänet siitä tietäen, ettei refluksi ollut hänen ongelmansa. 

Ajattelin, että no, ehkä kyse on ilmavaivoista. Tämä poika osasi – ja osaa edelleen – kakata ja piereskellä aikuisen ihmisen voimalla ja käryllä. Tuo ajatus mielessäni ostin Amazonin tyhjäksi kamomillapohjaisista koliikkitipoista ja maitohappobakteeritipoista.

Toimivatko nuo tipat? Eivät juurikaan. Hän huusi ja itkeskeli edelleen ilman loppua näkyvissä. Ystävämme ja perheemme sanoivat sen johtuvan siitä, että hän oli toinen lapsemme, ja saimme tuplahaasteen, koska hän oli poika. Onko se totta? Minulla ei ole aavistustakaan. Sanon vain, että näkemäni perusteella toinen lapsi tuntuu todellakin olevan suurempi haaste, MUTTA en ole tiedemies enkä ole tutkinut aihetta. 

Miten selvisimme

Toivoisin voivani sanoa sen olleen helppoa, mutta se ei ollut. Oli päiviä, jolloin kärsivällisyytemme oli aivan lopussa. Univelan lisäksi yritimme pitää tyttäremme viihdytettynä ja onnellisena.

 Se oli raskasta. 

Sanon aina kaikille olevani iloinen siitä, että koin synnytystytksen jälkeisen masennuksen tyttäreni enkä poikani kohdalla, koska en tiedä, miten olisin selvinnyt hänen luonteensa kanssa. 

Älä syytä itseäsi tai vauvaasi itkusta – koliikki ei ole kenenkään syytä. Yritä rentoutua ja muista, että vauvasi kasvaa tämän vaiheen ohi.

KidsHealth.org

Tässä on muutamia asioita, joita teimme säilyttääksemme järkemme nuo ensimmäiset 9–10 kuukautta:

1. Turvaudu perheeseen. Minulla on ihanat appivanhemmat, jotka asuvat lähellämme, ja turvauduin heihin usein lastenvahtina. Se antoi miehelleni ja minulle pienen tauon nukkua, ladata akkuja ja koota ajatuksia. 
2. Anna itkeä hetki. Kuuntelehan, tiedän, että monet ovat eri mieltä kanssani, ja se on okei. Se ei sovi kaikille, mutta meille se toimi. Niinä päivinä, kun Nicholas oli erittäin kiukkuinen ja tiesin kaikkien hänen tarpeidensa tulleen tyydytetyiksi, annoimme hänen itkeä. Jätin hänet pinnasänkyyn viideksi minuutiksi, menin ulos ja vedin syvään henkeä. Totuus on, että olen parempi äiti, kun olen rauhallinen ja koottu. Oli hetkiä, jolloin en voinut ottaa häntä syliin, koska olin vihainen tai järkyttynyt siitä, että hän oli koko ajan niin tyytymätön. 
3. Käy lääkärissä. Veimme Nicholaksen lääkäriin ja varmistimme, ettei taustalla ollut mitään terveydellistä, kuten ruoka-aineallergioita. Jätin ruokavaliostani pois maitotuotteet, pähkinät ja siemenet – kaiken, mikä olisi voinut aiheuttaa hänelle epämukavuutta. Kun kaikki todettiin normaaliksi, kokeilimme muita keinoja avuksi, kuten koliikkitilkkoja. 
4. Vuorotelkaa. Monesti mieheni otti päävastuuvuoron Nicholaksen kanssa, ja minä otin seuraavan vuoron. Tämä helpottui, kun lopetin imetyksen, koska hänelle pystyi antamaan pullosta maitoa yön aikana. Jos pumppaat täysipäiväisesti ja kamppailet koliikin kanssa, yritä pumpata tarpeeksi yhteen pulloon ja anna miehesi/kumppanisi ottaa yövuoro. Yllättyisit, kuinka paljon vähäinenkin lisäuni auttaa mielialaan ja kärsivällisyyteen seuraavana päivänä. 
5. Pidä huolta itsestäsi. Juo runsaasti vettä ja syö ravitsevaa ruokaa. Jos kehosi ei saa kunnollista polttoainetta, se ei jaksa sitä maratonia, jota vanhemmuus on. 

Kuten missä tahansa vaiheessa, muista, että se helpottaa. Nicholas on 10 kuukautta vanha, ja vaikka hän on edelleen melko herkkä kiukuttelemaan (ne pirun hampaat), tilanne on helpottunut siitä lähtien, kun hän oppi konttaamaan. 

Hetket lastemme kanssa kiitävät ohi, ja vanhemmat lapset omaavat vanhemmat ovat sanoneet minulle, että tulemme vielä kaipaamaan näitä päiviä ja toivomaan näitä ongelmia takaisin, sillä isompien lasten myötä tulevat isommat ongelmat. 

Onnea matkaan ja tsemppiä!