Auditiivisen prosessoinnin vaikeus (APD)

Geffnerin ja Kesslerin katsauksen mukaan auditiivisen prosessoinnin vaikeus (APD) tarkoittaa sitä, ”mitä aivot tekevät sillä, mitä korvat kuulevat”.

Eräs esimerkki tästä: isoäiti istui juomassa kahvia pienen pojanpoikansa kanssa. Kun isoäiti pääsi kupin pohjalle, hän löysi sieltä pienen vihreän lelusotilaan. Hän katsoi pojanpoikaansa, joka hymyili ja sanoi: ”Kato, mummo, aivan kuten televisiossa: parasta heräämisessä on sotilaat kupissasi.”

Kuuleminen on erittäin monimutkainen prosessi. Se, mitä korvamme ja aivomme tekevät kuullakseen ja käsitelläkseen tietoa silmänräpäyksessä, on uskomatonta. Käytämme kuuloamme kommunikointiin, oppimiseen ja vuorovaikutukseen erilaisissa ympäristöissä.

Tutkimukset osoittavat, että kuuleminen – erityisesti lapsilla – on ratkaisevan tärkeää kielenkehitykselle ja oppimiselle. Kuulopalautetta vaativa opetus muodostaa 75–80 % kaikesta luokkaopetuksesta. Tämä tarkoittaa, että perinteinen kouluopetus olettaa kaikkien lasten kuulevan opettajan äänen, pystyvän keskittymään siihen ja ymmärtävän sitä. 

Vuosien varrella auditiivisen prosessoinnin vaikeudesta (APD) on tullut yhä tunnetumpi häiriö. Valitettavasti APD:n diagnosoinnissa ja hoidossa on yhä paljon epäselvyyttä. Yksi ensimmäisistä väärinkäsityksistä liittyy käytettyyn lyhenteeseen: puhutaanko sentraalisesta auditiivisen prosessoinnin vaikeudesta (CAPD) vai APD:stä. Molemmat lyhenteet kuvaavat samaa häiriötä, ja niitä käytetään toistensa synonyymeinä. 

Mikä APD on? 

Katz, Stecker ja Henderson (1992) kuvailivat auditiivisen prosessoinnin vaikeutta näin: ”mitä teemme sillä, mitä kuulemme”. Se tarkoittaa aivojen kykyä käsitellä saapuvia kuuloärsykkeitä. Kun tieto saapuu aivoihin, ne analysoivat äänen taajuutta, voimakkuutta ja ajallisia piirteitä. Kun lapsi saa APD-diagnoosin, se tarkoittaa, että aivojen kyvyssä tulkita näitä piirteitä on puutteita.

Käytämme kuuloärsykkeiden käsittelyyn kuutta kuuntelutaitoa, jotka ASHA:n (American Speech and Hearing Association) työryhmä määritteli (1996):

1. Äänen paikantaminen/lateralisaatio: kyky tunnistaa, mistä suunnasta ääni tulee.
2. Auditiivinen erottelukyky: kyky kuulla samankaltaisten äänteiden tai äänten välinen ero.
3. Auditiivinen hahmottaminen: kyky kuulla korkeiden ja matalien äänien sekä ääniyhdistelmien eroja.
4. Häiriintyvyys kilpailevien äänien läsnä ollessa: vaikeus kuunnella taustahälyssä (esim. keskustelun seuraaminen ravintolassa).
5. Kuulemisen vaikeutuminen heikentyneessä ääniympäristössä: vaikeus kuunnella epäihanteellisissa olosuhteissa (esim. luokkahuoneessa).
6. Kuulojärjestelmän ajalliset tekijät: kuullun tiedon ajallinen jäsentäminen ja rytmi.

Auditiivisen prosessoinnin vaikeus ei ole kuulonalenema, eikä sitä voida todeta tavallisella kuulotestillä (”nosta käsi, kun kuulet piipauksen”). Tämän häiriön esiintyvyys on 3–5 % kouluikäisestä väestöstä. Pojilla häiriö on kaksi kertaa yleisempi kuin tytöillä. 

Taidot, joihin häiriö vaikuttaa

Auditiivisen prosessoinnin taidot vaikuttavat lapsen kykyyn kuulla ja ymmärtää sanoja selkeästi. Tämä voi heijastua myös lapsen puheen tuottamiseen ja ymmärtämiseen, muistiin, tarkkaavaisuuteen sekä kognitioon.

Heikot auditiivisen prosessoinnin taidot voivat johtaa siihen, että lapsi kuulee sanan ”pallo” muodossa ”palo”. Tämä vaikuttaa varmasti lapsen kykyyn oppia sanojen merkityksiä. Lapsen on yleensä oltava 6–7-vuotias, jotta auditiivisen prosessoinnin vaikeus voidaan luotettavasti diagnosoida. Audiologit voivat kuitenkin käyttää tiettyjä seulontamenetelmiä jo 4 vuoden iässä havaitakseen, onko lapsella suurentunut riski APD:lle. 

APD:n merkit ja oireet

APD:stä kärsivien lasten toimintamallit näkyvät ensin heidän kuuntelutaidoissaan. Nämä vaikeudet voivat muistuttaa myös muita haasteita, kuten oppimisvaikeuksia, kielellisiä erityisvaikeuksia, tarkkaavuushäiriötä ja muita kehitysviiveitä. Lapsella, jolla on auditiivisen prosessoinnin vaikeus, voi esiintyä seuraavia haasteita:

• vaikeuksia lukemisessa ja oikeinkirjoituksessa,
• vaikeuksia muistaa useampaa kuin yhtä ohjetta kerrallaan,
• herkkyyttä koville äänille,
• hidasta tai viivästynyttä vastaamista (tai vastaamatta jättämistä),
• vaikeuksia keskittyä taustahälyä sisältävässä ympäristössä,
• vaikeuksia ymmärtää huumoria tai sarkasmia, joka ilmaistaan äänenpainoilla,
• vaikeuksia ymmärtää nopeasti tai murteella puhuvia ihmisiä,
• vaikeuksia tunnistaa suuntaa, josta ääni tulee.

Miten auditiivisen prosessoinnin vaikeutta tutkitaan?

Audiologi (kuulon asiantuntija) on ainoa lääketieteen ammattilainen, joka voi diagnosoida auditiivisen prosessoinnin vaikeuden. Valitettavasti kaikilla audiologeilla ei ole tarvittavaa välineistöä tai koulutusta APD:n arviointiin, joten asia kannattaa varmistaa jo aikaa varattaessa. Audiologi voi tehdä diagnoosin erilaisten testien avulla, joissa tutkitaan lapsen kognitiota, tarkkaavaisuutta, muistia, perhetaustaa, koulunkäyntiä jne. 

Miksi tutkimuksiin kannattaa hakeutua? 

1. Jotta saadaan selville, onko kyseessä APD, ja jos on, kuinka vaikea se on. Tämä auttaa lasta pärjäämään koulussa ja kotona. Jos arvioitavana on nuori, tieto on ensiarvoisen tärkeää, jotta hän ymmärtää, miksi asiat tuntuvat vaikeilta ja miksi tietyt tukitoimet ovat tarpeen.
2. Jotta häiriö voidaan sulkea pois lapsen haasteiden taustalta. Jos tutkimukset eivät johda APD-diagnoosiin, perheen on tärkeää saada suosituksia siitä, miten oikeaa diagnoosia tulisi lähteä etsimään. 

Auditiivisen prosessoinnin vaikeuden hoito ja kuntoutus

Jokainen lapsi on erilainen, mikä tarkoittaa, että myös jokaisen lapsen APD-kuntoutussuunnitelma on erilainen. Yksi kuntoutustiimiin ehdottomasti kuuluva ammattilainen on puheterapeutti. Puheterapia voidaan toteuttaa joko kunnallisen järjestelmän kautta tai yksityisesti.

Monilla alueilla APD:tä ei virallisesti luokitella itsenäiseksi tukitoimiin oikeuttavaksi diagnoosiksi koulussa, jolloin lapsi ei automaattisesti saa 504-tukisuunnitelmaa tai IEP-erityisopetussuunnitelmaa. Lapsi voi kuitenkin kuulua kielellisten ja kommunikaation vaikeuksien piiriin, mikä mahdollistaa ajan puheterapeutin kanssa koulussa. Koulun käynnit kestävät tyypillisesti 30–40 minuuttia kerrallaan, mikä ei välttämättä riitä kaikille oppilaille. Osa lapsista saattaa tarvita tiiviimpää, yksilöllistä yksityistä terapiaa.